lauantai 1. helmikuuta 2020

Syy

Tässä olis vähän fiiliksiä viimeajoilta, ilman sensurointia;


2020

Lyyli kohta puolivuotias. Puoli vuotta yksin valvottuja öitä, kakkavaippoja, nuhaneniä, itkua, naurua, neuvolakäyntejä. Neuvolakäyntejä joissa joka kerta kysytään isän osallisuudesta vauvan elämään,onko tilanne muuttunut.

" Kyllä on ihan isänsä näköinen tyttö".  Jep, sillä on tummat silmät ja samanlainen nenä. Sen ilmeet ja eleet, kaikki on sua. Sen hiukset punertaa niinkun ukilla, sun isällä. Teillä on suvussa sitä punapigmenttiä, mitä Metelläkin on. Sillä on pieni, mutta kuitenkin aika iso jalka, niinkun sulla. Se nauraa. Hipsuttaa pienillä sormillaan, tutkii mun ihoa. Jokeltelee pinnasängystä huomenet. Läiskyttää kylpyammeessa, se rakastaa vettä. Mut sä et sitä nää.
Se oppi kääntymään ja kun se nauraa, sen suussa pilkottaa kaksi hammasta.
Yksi päivä se melkein konttasi. Mette kertoi sulle. Aina kun se oppii jotain uutta, se haluaisi heti soittaa sulle. Se tietää ja mäkin tiedän, että sua kiinnostaa. Sä haluaisit olla sen elämässä mutta sä et voi. Mä tiedän, että sä rakastaisit sitä enemmän kun mitään, jos vaan saisit olla sen kanssa. Viettää aikaa, luoda suhdetta. Kiintyä. Se olisi saman vertainen Meten kanssa. Sen verran mä tunnen sua. 

Jotain kolme viikkoa sitten mä päätin, että nyt viimeisen kerran. Kun Metteä hakiessa alaovella vilkaisit Lydiannaa. Näin sen sun silmistä.

Laitan mun omat tunteet helvetti vieköön vielä kerran sivuun, ja tarjoon sitä vihoviimeistä vaihtoehtoa. Jos sä et saa nähdä sun lasta mun luona, voitko sä nähdä sitä sun luona? Toivottavasti ymmärrät miten iso kädenojennus tää on multa. Ja ymmärsithän sä. Tarviiko edes selittää miksi. Siellä päässä ei todellakaan oo ollut Lydiannan suhteen mikään lämmin vastaanotto, enkä tarkoita nyt isää.

Yksi pitkä puhelu, hyvät vibat molemmilla. Molemmat ymmärtää toisiaan. Ollut pitkä, paska, raskas vuosi. Molemmilla. Voidaanko nyt vaan ajatella sitä meidän lasta, annetaan kaiken muun olla.

Tän puhelun jälkeen oli tosi hyvät fiilikset. On ollut kyllä ennenkin, mut nyt oli erilainen fiilis oikeesti. Tuleeko tähän elämään nyt joku roti ja rauha? Kuulostit päättäväiseltä.

Nää puhelut tapahtuu aina muualla kun kotona. Yleensä soitat salilta tai työpaikalta. Autossa matkalla jonnekkin. Vastaat viesteihin työpaikalta. Sitten meet kotiin. Ei tää homma käykkään. 

Ei tullut taaskaan rauha vaan viesti puhelimeen vaimolta. Ei oo ensimmäinen kerta tämäkään, että viesti tulee vaimolta. Ei tuu tapaamisia, meillä sovitaan kaikki asiat yhdessä. Se SUN vauva on liian pieni tulemaan tänne, luulis olevan päivänselvä asia. Miten voit edes antaa pienen vauvasi kenellekkään muulle, eihän sellaista voi ymmärtää? Etkö sä tajua, tää meidän tilanne huomioonottaen. Ollaan puhuttu, että sitten kun meidän tuleva pieni on syntynyt ja kasvanut, sitten saa tulla käymään.

Niin joo, se teidän pieni.
Isän elämään on sun mielestä ikäraja. 

Miksi teidän pienellä on oikeus isään, mutta meidän ei ole?

Turhautuminen, miks ees yritin. Mutta ei yllätä. Tiesinhän mä tän.  

Muutama viikko kuluu ja puhelin soi.

 Voiko Lydianna tulla mun luo? 

Mä en edelleenkään usko että tää päivä oikeesti koitti. Olin kyyninen siihen asti että menin ovelle. Odotin viestiä ettei tää käykkään. Ja mä jännitin Lydiannan puolesta.  Mitä jos se vierastaa? Mitä jos se itkee kokoajan, eikä se halua enää ottaa sitä toista kertaa ? Miltähän siitä tuntuu olla sen kanssa?

Mutta jokatapauksessa olin ihan helvetin onnellinen ja ylpee. Sä laitoit ENSIMMÄISEN kerran sun tyttären etusijalle. Päätit ja teit. Kiitos. Ja vaikka tää kerta jäisi viimeiseksi, mä oon silti ylpeä. Oon ylittänyt itteni. Laittanut lapset etusijalle. Pysynyt vahvana ja jatkanut yrittämistä.

Vahvana, vaikka vielä edellisenä iltana vaimo yrittää tehdä kaikkensa jotta peruisin. " Odotan sitä kun tuut nolaamaan ittes mun kotiovelle". Kerrot kuinka viimejoulu oli ihana, kun halailitte työpaikalla. Luulitko että se oli mulle jotenkin uutta tietoa? Pitikö mun nyt vetää kilarit ja perua lyylin ja isänsä tapaaminen?

 Miten se voi olla niin helvetin hankalaa hyväksyä puolison kaikki lapset ? Mitä pahaa on VAUVA tehnyt, että se ansaitsee ton vihan? Mitä sä pelkäät?

Todennäköisesti luet tätä nyt. Sun tarkoitus oli nolata mut sun kotiovella. Pitikö mulla olla jotain hävettävää? Kääntyikö se sittenkin ihan toisinpäin? Ehkäpä voisit kirjottaa pari blogipostausta siitä, miten et saanutkaan tälläkertaa tahtoasi läpi tai mua muuttamaan mieltäni. Kirjota vaikka siitäkin, kun repesin  nauruun, kun seisoit kädet puuskassa mun naaman edessä ja katoit mua " mä tapan sut "- katseella. En voinut muutakaan, herranjumala. Nauraa vaan. Pitikö sen pelottaa mua?

Vaikka tekisit mitä. Ei oo enää MITÄÄN millä saisit mua hermostumaan. Vaikka kertoisit mitä "paljastuksia" teidän salasuhteesta, mä kestän. Koska mua ei vois enää vähempää kiinnostaa. Mua kiinnostaa ainoastaan lapsiin liittyvät asiat.

Niin kauan kun sä pyörit kuvioissa, mä vaan kestän. Toivottavasti jonain päivänä ymmärrät, ettei mua tarvii pitää uhkana. Sulla ei oo mitään hätää.

Ja ojensin turvakaukalossa mun pikkuisen sinne kotiin, missä tuo ihminen oli toivottamassa ihan helvetin tervetulleeksi. En onneks hänen käsiin, vaan oman isänsä, koska luotin.

Oon nyt tehnyt kaiken. Ja jos ei se kanna mihinkään niin sitten sen kuuluu olla niin. Ainakin mulla on sydämessä rauha, kun tiedän etten olis voinut tehdä enää mitään toisin. 

En haluais syyttää ketään, yleensä kaikkiin asioihin ja tapahtumiin on monia syitä. Mut kyllä mä nyt tiedän  mikä on se suurin syy, että Lydianna kasvoi ensimmäiset puolivuotta ilman isää. 

Ja siksi mä yritän ymmärtää. Astua toisen saappaisiin.




Tää oli pikku-lyylille iso juttu, mulle iso juttu, mut myös Metelle. Se on odottanut niin paljon ja kauan että siskokin saisi olla isin kanssa. Haluaisi näyttää sen toisen kodin. Joku päivä se on myös pikkusiskon toinen koti. Isin luona. Niin me siinä puhelussa puhuttiin. Mut silti mä en lataa tähän nyt mitään hulluja odotuksia. Päivä kerrallaan.

Mut kyllä mä haluaisin seuraavalla neuvolakäynnillä onnellisena ilmoittaa, että tilanne ON muuttunut.

Mites teillä sujuu uusperhe-kuviot? Onks tää joka perheessä näin helvetin hankalaa? Jos siellä on joku jolle puolison lapset edellisestä suhteesta on ongelma, kerro mulle miksi ?


IHANAA olla takas täällä kirjoittelemassa. Mikään ei tee niin hyvää kun kunnon avautuminen. Kirjottelen tänne aina sillon kun tuntuu siltä että on jotain sanottavaa. Mut tän jälkeen mä haluan muuttaa tän blogin  ahdistavasta "eropäiväkirjasta" ihan tavalliseen päiväkirjaan.  Kertoa meidän arjesta ja siitä mitä te haluatte kuulla. Kääntää tän voitoksi ja HYVÄKSI <3














3 kommenttia:

  1. Tämä kirjoitus itketti. Sä olet niin oikealla tiellä, annat miehelle mahdollisuuden olla isä vaikkei asia häneltä helposti onnistukaan. En ole yhtään ymmärtänyt tämän eksän vaimon ajatusmaailmaa, mikä ihmeen itsekeskeinen ääliö hän mahtaakaan olla? Vai onko tunnepuolella niin paljon käsittelemättömiä asioita mikä tekee hänet niin epävarmaksi ettei anna miehensä tutustua lapseensa? Käsittämätöntä. Tämä nykyinen vaimo on kuitenkin heti alusta asti tiennyt lähtevänsä varatun miehen matkaan ja että siihen pakettiin kuuluu muutakin kuin mies. En ymmärrä millä oikeudella nostaa tulevan yhteisen lapsen korkeammalle korokkeelle kuin miehen olemassaolevat lapset, silkkaa itsekkyyttään ja epävarmuuttaan? Toivon että hän saa apua tunteidensa käsittelyyn ihan vaan jo tämän tulevan lapsensakin vuoksi. En myöskään ymmärrä miksi heillä päätetään tämmöiset asiat yhdessä, jumalauta, kai miehellä on oikeus päättää myös ihan itse omiin lapsiinsa liittyvistä asioista. Toivon että ex-miehesi joka näemmä aika tossun alla on saa kerättyä sen verran itsekunnioitusta että pitää jatkossakin omien lapsiensa puolia. Mutta sinä olet kyllä vahva nainen joka ymmärtää lapsiensa parhaan eikä anna katkeruudelle sijaa ja osaa jättää nämä uuden naisen kotkotukset vaille huomiota, hän on todellakin se jonka pitäisi katsoa peiliin, olla nolo ja nöyrtyä, sä olet vain silkkaa kultaa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Hänen ajatusmaailmaa ei kyllä ymmärrä kovin moni muukaan..

      Poista
  2. Luin tämän myös, hyvin olet kertonut asioista avoimesti. Olen iloinen sun ja tytön puolesta, että isä päätti ottaa osaa tyttönsä elämään. Toivottavasti myös jatkossa on sitä tehnyt tai tulee tekemään. En edes viitsi kommentoida sitä eksän nyksää...

    VastaaPoista

SÄ OOT NIIN VAHVA

Oon kuullut nuo sanat tosi montaa kertaa viimeisten kuukausien aikana. Voi kun vaan tietäisitte. Ei oo ollut kovin vahva olo kokoajan. ...